sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Elinvoimaa 2017-messut Salohallissa (Su 11.6.2017)



Toinen messupäivä Salohallissa oli kauniiden kampausten,
ihanien musikaalilaulujen ja jännittävien kilpailujen päivä.

Parturi-kampaamo Salon Sarah loihti upean ruusu-kampauksen Nuarelle Noidattarelle.
Aito ruusu kampauksessa oli erittäin hauska lisä ja pääsipä Nuari lavallekkin pyörähtelemään.

"Salon Teatteri herättää henkiin tulevana syksynä kahtia jakautuneen persoonan tohtori Jekyllin ja hänen pimeän puolensa herra Hyden tarinan kaikkine karmaisevineen käänteineen. Jekyll ja Hyde kertoo tiedemies Jekyllistä, joka onnistuu kehittämään kemikaalin joka erottelee ihmisessä piilevät hyvän ja pahan toisistaan. Hänen tarkoituksena on auttaa ihmiskuntaa voittamaan pahuus. Tiedemies kokeilee ainetta itseensä ja luo vahingossa sivupersoonansa herra Hyden.
Klassikkomusikaali haastaa sekä näyttelijät että katsojat kohtaamaan tarinan hyvän ja pahanvälillä. Musikaali on yksi Salon teatterin historian suurimpia produktioita ja sen ohjaa Pauliina Salonius."
Salon Teatteri


Tohtori Jekyllin roolissa nähdään Petri Nyberg, joka mielestämme haastaa jopa itse Waltteri Torikan!


Lavalla nähtiin myös ihana Merita Seppälä, joka näyttelee Lucy laulajattaren osaa.

Salon Teatterissa nähdään myös kauniita Bureskikissoja,
 jotka uskaltautuivat myös Salon Jalkahuollon tasapainoradalle.

Oli hienoa saada ensikäden neuvoja terveydenhoidosta Salon Mehiläisen osastolla.
KIITOS! 💗
Mehiläinen

Lankutuksen Salon mestaruudesta miteltiin Elinvoimaa 2017-messuilla.
Pia ja Heli näyttävät mallia (vas. ylhäällä). Kilpailu oli tiukka, mutta ehdottomana ykkosenä vei voiton Salon Fysioterapian Tiina Hirvonen yli kuuden minuutin lankutuksella!
Wau, wau ja WAU!
Salon Jalkahuollon Lätkäliiga-arvauskilpailun tuloksia laskettiin messujen jälkeen
ja satojen arvausten joukosta löytyi ainoastaan YKSI oikea arvaus!
Lätkäliiga karamelleja oli 548 kpl
Ja kaiken kaikkiaan koko karamellipotti panoi 5 kiloa.
(Onnellinen voittaja paljastuu Salon Jalkahuollon Facebook sivuilta)
Kaikki ei ole aina sitä miltä se ensin näyttää:


YLLÄTYS! 😃 


Lätkäliiga-karkit lisättiin laatikkoon, muiden namujen päälle. 
Ja laatikko kiinni ja eteenpäin!

ONNITTELUT VIELÄ VOITTAJALLE NOIDATTARIENKIN PUOLESTA! 💗💗💗

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti