keskiviikko 2. elokuuta 2017

Neste Rally Finland 2017 - Vauhdissa mukana ja helmat heiluen Noidattaret!


Nesteralli kerää autourheilusta kiinostuneita sankoin joukoin Jyväskylään vuosi toisensa jälkeen.
Usein itse Jyväskylään majoittuminen ei onnistu suosittujen rallien aikana, näin kävi myös meillä. Vaan onnellisten sattumien kautta saimme tutustua kahteen hurmaavaan, mutta erilaiseen "majapaikkaan" ja pääsimme mukaan vauhtiin!


Esapekka Lappi (nro 12), Juho Hänninen (nro 11) ja Jari-Matti Latvala (nro 10) matkalla EK2 Haliselta EK3 Urriaan. *VINK VINK* Jutun lopussa rallin kymppikärki!
Youtube - Toyota Yaris ja Tommi Mäkinen
Youtube - Toyota Yaris ja Esapekka Lappi
Youtube - Toyota Yaris ja Juho Hänninen

Petäjävedellä, tien nro 23 varrella on Lemettilän Tila, jossa yövyimme entisessä kivinavetassa sijaitsevassa hotellitason huoneessa sekä nautimme herkullisen ja runsaan aamiaisen ennen Urrin pikataipaleen alkamista. Tilan nuori emäntä Hanna Hautamäki pitää huolta kaikista vieraistaan kuin läheisistä ystävistä. Petäjäveden vanha kirkko on kauan sitten rakennettu silloisille Lemettilän maille. Lemettilän maitolaiturilla istuskellen näimme kavalkadin Nesterallin osallistujista.



Ralliviikonlopun tuliaiset Petäjävedeltä löytyivät Villakamarista Miia Kirkkomäen opastuksella. Miialta kuulimme rakennuksen tarinan:

Petäjäveden poliisi muutti 1960 Säästöpankilta vapautuneisiin tiloihin. Alakerrassa oli nimismiehen kanslia, toimisto, päivystys ja kuulustelu huone sekä kolme putkaa pidätettyjen säilytykseen. Yläkerta säilyi asuinhuoneistona.

Tällä hetkellä talossa toimii Käsityötalo Kirkkomäen huopa- ja lahjatavaramyymälä Villakamari yhdessä Huopasuutarin kanssa. Villakamari on toiminut tiloissa vuodesta 2001 lähtien. Talon kaksi putkaa on otettu myös myymälä käyttöön ja isoin niistä huovutushuoneena. Kalterit ovat edelleen ikkunoissa ja panssariovissa on ovisilmä sekä ruokaluukku.



... Ja perjantaina siirryimme lähemmäksi Laukaan pikataivalta, Toivakkaan Taulun Kartanoon.
Vuonna 1849 sotilasvirkataloksi perustettu kartano sijaitsee kauniissa maalaismaisemassa. Kaikkiaan majoituspaikkoja on 38 kpl, joista Jyrki Halttunen tarjosi meille punaisen "Joonaksen Kamarin".

Maitolaiturin satoa 😉 Klikkaa kuvaa isommaksi, näkkyypi paremmin!
Neste Rally Finland 2017




Noidattarien lempikuski tyytyväisenä Lemettilän maitolaiturilla 💗💗💗


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti