Bomba ja nainen nimeltä Agafia "Ogoi" Iljantytär Määränen os. Härkin

Ogoi kutsui istumaan vierelleen,
pyysi pysähtymään nykynaisen,
antoi aihetta ajatteluun.

Lauluemo Ogoi Määränen (1858-1940 os. Härkin) oli laulajasukua Suojärven Kaitajärven kylästä. Hän esiintyi Kalevalan 100-vuotisjuhlassa Helsingin messuhallissa 1935. Ogoi esitti 1930-luvulla tutkijoille 70 runoa, yhteensä 1500 säettä, mikä on suurin suojärveläiseltä muistiin merkitty runo määrä. Tämä osoittaa hänen hallinneen kaiken Suojärvellä yleisesti tunnetun runoperinteen, erityisesti naisten vanhat ihmissuhteita kuvaavat kertauslaulut sekä loitsut.

Perimätiedon mukaan Ogoi oli ennen kaikkea parantaja. 
Monet muistitiedot kertovat vieläkin, miten hän osasi 
parantaa naapureita pahoista sairauksista. 
Tämän taidon lisäksi hänellä tiedetään olleen erittäin hyvä huumorintaju.
Karjalan Sivistysseura

Bomban karjalaistalon pihamaalla sijaitseva runonlaulaja Ogoi Määräsen pronssinen muistomerkki, jonka on tehnyt kuvanveistäjä Taisto Martiskainen vuonna 1981.

Erään  talollisen Jyrgi Makkosen tarina:

Eräänä kesäkuun päivänä vuoden 1900 alkupuolella, Jyrgin ollessaan ruokatunnilla, oli hyvin aidatulta alueelta kadonnut hänen ainut hevosensa aivan näkymättömiin. Jyrgi selitti isälleen kolunneensa hevoslaitumen joka paikan, ei vain missään ollut näkynyt hevosta ja kuitenkin etsimishomma oli ollut jo kolme päivää vireillä. Loppuajalla oli ollut myös muita kyläläisiä avustamassa etsintätouhua, mutta ei hevosen karvaakaan löydetty. Tällöin jotkut kyläläisistä Jyrgin sanoman mukaan olivat olleet tietävinään, että Jermien akalla Ogoilla muka pitäisi olla taipumusta jonkinmoisiin tietämyksiin. Niin Jyrgi sanoi isälleen, että kaikkeahan on kokeiltava. 

Asiasta toimeen. Hän kertoi kiireesti lähteneensä Jermien akan puheille, että voisikohan Ogoi päästä hevosen jäljille. Jyrgi kertoi näin isälleen: "Kun menin Jermien pirttiin, niin siellä oli leivän tuoksu. Ogoi oli juuri leiponut ja paistanut leipää ja työnteli loppuja leipiä uunista pöydälle. Kerrottuani asian Ogoille hän istuutui lavitsalle ja samalla hän painoi pään alaspäin. Hetkisen kuluttua Ogoi oli sanonut Jyrgille: hevosesi on Mändykangahan rajakolla eli aholla, kahden puuluagarin välimaastossa. Mene kiireesti, hae hevosesi ennen auringonlaskua." 
Jyrgin jalka oli tietenkin kevyt tämän asian jälkeen. 

Luageriksi sanottiin Suojärvellä palo- eli kasketulta alueelta lappalaiskodan muotoon pystytettyä puukasaa. Siinä saattoi olla koossa enemmän tai vähemmän puuta. Nimi oli luageri, se ei miksikään muuksi muuttunut. Jyrgi jatkoi isälleen: "Sillä rajakolla ei tosiaan ollut kuin ainoastaan kaksi luagaria, mutta hevosta etsittäessä näytti niin kuin olisi siellä kolme luagaria hänen silmissään. Myöskin toisten ihmisten silmissä oli ollut kolme luagaria näkyvissä siellä. Kun Jyrgi sanoi menneensä aholle, hevonen seisoo kolmannen, keskimmäisen luagarin paikalla, missä luagaria ei todellisuudessa ollutkaan. Hevonen oli seisoma-alueen tampannut täysin mullalle kolmen vuorokauden aikana. Jyrgi sanoi isälleen, että hevosen etsintäaikana ei ollenkaan tullut mieleen, ettei sillä rajakolla ole kuin kaksi luagaria puuta pystyssä. Hän jatkaa samalla, että melkoinen silmänkääntötemppu on täytynyt olla kyseessä.